maanantai 22. marraskuuta 2010

Hihnassa kävelyä

Viereen, istu, mennään, viereen, istu, mennään, viereen, istu, vapaa jne. Tällä mennään nyt ulkona ja heti huomaa että kiskominen ja riekkuminen vähenee jatkuvasti. Tämä ei tarkoita että sitä kovinkaan paljoa olisi aiemminkaan ollut. Meidän lähistöllä tuntuu olevan sen verran koiria (lue omistajia), joilla tuo hihnassa kulkeminen on hyvin vaikeaa, että olen päättänyt itse opetella homman perusteellisesti.
Vapaana ollessa sitten voidaan leikkiä tai juosta ihan vapaasti.

Vekku on nyt alkanut kanniskelemaan tavaroita suussa. Erityisesti risuja otetaan mukaan ja niillä myös leikitään kovasti. Noutojen suhteen pidinkin treenauksessa taukoa, jotta keksin uuden tavan toimia ja nyt tuntuu yksi löytyneen. Meillä on leikki nimeltään vaihdetaan lelu. Olen tätä varten ottanut kaksi miuluisinta lelua pois jatkuvasta leikistä ja näillä leikitään vain tätä yhtä leikkiä. Leikki menee suurin piirtein näin. Minä otan toisen lelun ja tutkin sitä hyvin tarkasti ja leikin itse. Sitten istutan Vekun ja heitän lelun ja pidättelen koiraa paikallaan. Vapaa komennolla Vekku saa lähteä lelun luokse. Tässä vaiheessa otan kiinnostavamman lelun itselleni ja kas kummaa koirahan palaa lelu suussaan minun luokseni ja tiputtaa saman tien lelun suustaan. Yritän liittää käskyn kiitos juuri siihen hetkeen kun lelu tipahtaa. Samalla heitän toisen lelun palkaksi. Tuntuu toimivan kohtuu hyvin. Parannusehdotuksia voi toki antaa.

Ai niin Vekku on muuten ruvennut nostamaan koipeaan isojen koirien tapaan n. kerran päivässä. Onko veljillä jo samaa ilmiötä havaittavissa?

1 kommentti:

  1. Moikka!

    Hiisi on varmaan joku superäijä, koska se alkoi nostaa koipea jo 12-viikkoisena. Nykyään se tekee kyykkypissoja enää silloin kun on tosi kova hätä. Viime viikkoina se on ruvennut myös merkkailemaan muitten koirien merkkien päälle :O. Nyt saa jo olla tarkkana, ettei H pääse liruttelemaan portinpieliä.

    VastaaPoista