Ihmettä ja kummaa

Hei vaan kaikille lukijoille. Mun oli pakko alkaa itse kirjoittamaan, kun tuolla iskällä tuntuu olevan muka niin kiire.

Tämä yhtäkkinen kiire sai alkunsa siitä, että mut vietiin yhtenä iltana tutulle trimmaajalle. Ei mua siellä tällä kertaa trimmattukaan, vaan mä jäin sinne yöksi. Iskä ja äippä olivat jotenkin kiireisiä ja jotenkin vähän huolestuneita ja äippä liikkui jotenkin hiukan hitaasti ja vaivalloisesti ja puhalteli välillä.

Aamulla mut laitettiin tosi aikaisin vieraaseen autoon ja sitten lähdettiin pitkälle matkalla. Kun päästiin perille , niin mua olikin vastassa vanhat tutut Soile ja Mikaela. Perillä aika meni rattoisasti, kun siellä oli niin paljon muita perroja. Illalla mä pääsin kotiin Annan ja Jarin kyydissä. Sitä minä vähän ihmettelin, kun ei siellä kotona ollutkaan iskää eikä äippää, vaan naapurin tyttö, joka aina välillä käyttää mua lenkillä. Hän käytti mua vielä kävelyllä ja vei sitten kotiin nukkumaan.

Koko yön mä olin yksin kotona ja aamulla iskä tuli kotiin tosi väsyneen ja oudon onnellisen näköisenä. Käytti se mua lenkilä, mutta sitten se painui yläkertaan nukkumaan. Muutaman tunnin päästä se heräili ja soitteli innostuneena puheluita. Sitten se käytti mua lenkillä ja häipyi taas jonnekin. Kun se tuli illalla kotiin, niin sillä oli aikaa touhuta mun kanssa. Me tehtiin ihan uutta juttua. Iskällä oli kädessä pikkuinen myssy ja se antoi mun ensin sitä haistella, mutta sitten kun mä käänsin pääni siitä pois niin kuuluikin NAKS. No eihän siinä kauaa mennyt kun mä hokasin että kun väistää tuota juttua niin saakin ruokaa :) Sitä mä vaan ihmettelin että minne se äippä on hävinnyt?

Seuraavana päivänä iskä ei herännytkään normaaliin aikaan vaan nukkui pidempään, vaikka silloin oli työpäivä. Aamulenkin jälkeen se puuhaili ja kanteli sisään tavaroita ja sitten se häipyi taas. Sit kun se tuli kotiin, niin sillä olikin mukana pienen pienet housut ja taas mä sain nameja, kun en mennyt niiden lähelle.

Tätä samaa toistui pari päivää ja sitten tapahtui kummia. Iskä ja äippä tuli yhtä matkaa kotiin ja niillä oli mukana niille vaatteille haiseva käärö. Mua kiinnosti kovasti tutkia sitä, mutta kun mä sain niitä nameja pysyttelemällä siitä hajusta kauempana niin se kelpasi mulle. Jotain ne tuntui puhuvan, että kun mä oon rauhallinen niin mä saan tulla haistelemaan.

Parin päivän päästä ne rakenteli mulle esteratoja. Niiden juttujen yli ei kuulemma saa hypätä vaan ne pitää kiertää. Ihme sääntöjä, kyllähän nyt kaikki tietää, että nopein reitti namin luo on suora. Mutta tiedättekö mikä oli pahinta, mut ajettiin heti kauemmas, kun mä innostuneena tulin käärön lähelle. Ne vaan puhui, että pitää olla rauhallisemmin. Kun ne hoki tuota pari viikkoa, niin mä tajusin, että ne tarkottaa mua eikä sitä kääröä. Olisivat voineet kyllä heti sanoa että tarkoittivat mua. Kattokaas kun iskä otti musta kuvan kun mä osaan olla rauhallisesti.

Näin me ukot nykyään nukutaan aina kun mahdollista 

Jotenkin se vaan on niin ihanaa olla tuon käärön vieressä. Mä keksin muuten aika äkkiä, kuinka auttaa iskää ja äippää huomaamaan, kun toi käärö ääntelee. Iskä otti siitä yhden kuvankin.

Mä ilmaisen iskälle, että käärö heräilee

Tiedättekö mitä, musta on tosi hauskaa kun tuon käärön kotiin tulemisen jälkeen täällä on melkein aina joku kotona mun kanssa ja mä saan olla alakerrassa vapaana. No enhän mä siellä mitään muuta tee kuin nukun, mutta silti se vaan on jotenkin niin mukavaa. Itse asiassa toi vapaana olo onkin niin mukavaa, että mä olen oppinut kuinka avataan ovet ja että portin yli voi kiivetä. Iskä onkin alkanut kutsumaan mua Houdiniksi. Toivotaan että ne kohta tajuaa, että mut voi ja pitää jättää ihan vapaaksi. Laittakoot yläkerrassa ovet kiinni etten mä pääse makkareihin. Kyllähän mä tiedän että sinne ei saa mennä, mutta kun siellä yhdessä huoneessa on niin paljon niitä ihania pehmoleluja puhumattakaan siitä, että sinne voi huoletta tehdä tarpeensa, kun se ei ole mun reviiriä.

En haluasi valittaa, mutta kyllä mua hiukan harmittaa se että meidän lenkit on muuttuneet toisenlaisiksi. Ennen me käytiin aina metsässä, mutta nykyään mun pitää kulkea vaunujen vieressä. No joo, kyllä me aamulla ja illalla käydään iskän kanssa kahdestaan lenkillä ja päivällä mä pääsen omalle pihalle halutessani. Mä kuulin että velipojalla on ollut viime aikoina hiukn viileää. Iskä muuten keksi tuolta sellaisen jutun, että mun pitää antaa nuuskia lenkillä ollessa ihan rauhassa. Se on muuten tosi hienoa, nyt mun ei enää tartte sinkoilla hihnassa ja voin mennä jo joidenkin koirien ohi ilman, että mun tarttee kertoa kuka täällä määrää.

Käytiin muuten mökillä ja siellä iskä antoi mulle uuden lempinimen espanjanvesi-idiootti. Minusta se tuli kyllä ihan syyttä, minkä sitä viriili poika luonnolleen mahtaa. Siis siinähän kävi näin. Me päästiin mökille ja iskä päästi mut autosta pihalle ihan normaalisti. Sitten me mentiin sisälle ja ne sanoi että mä olin siellä kumman rauhaton. No ne tarjos mulle ruokaa, mutta mä en sitä oikein syönyt ja kyttäilin vain ulko-ovea. Iskä päästi mut sitten ulos ja kävi vähän ajan päästä huhuilemassa mua. Mä tulinkin heti jäältä ovelle käymään, mutta en malttanut tulla sisään. Iskä oli sitten mennyt sisälle ja mä jäin ulos. Vartin päästä, kun iskä oli tullut ulos niin musta ei silloin enää kuulunutkaan mitään. Iskä oli sitten käynyt katsomassa lähimmästä naapurista että olinko mennyt sinne ja tutkinut tienkin että oliko siellä jälkiä, mutta ei mitään havaintoja musta (voin kertoa että mulla oli silloin täysi työ selvittää sitä takajälkeä jolla olin). Sitten iskä soitti toiseen naapuriin että olinko tullut sinne tapaamaan tyttösiä, mutta en kuulemma ollut sielläkään. He osasivat tosin kertoa että lähemmässä naapurissa on Nellillä juoksut, joten iskä päättikin lähteä uudestaan sinne. Kohta mä kuulinkin tutun auton äänen ja voi pojat miten mä olin iloinen, kun iskä tuli paikalle. Pitihän mun päästä kertomaan että "katso mä löysin sen nartun ihan itse". Onneksi iskäkin oli iloinen että löysi mut. Kuulin sen kyllä mutisevan, että nyt en pääse yksin ulos ja onneksi Nelli oli sisällä eikä tarhassa, kun ei voida aivan varmoja olla paljonko sellaisille riistaviettisille espanjankarjanlanvesikarhukoirille on menekkiä.

Seuraavana päivänä käytiinkin sitten siellä toisessa naapurissa moikkaamassa Karkkia ja Seriä tai niin me luultiin, mutta sinne oli ilmaantunut myös Saku. Saku on 1,5 vuotias ja ei oikein tykäänyt musta. Käytiin me sen tarhan luona kattomassa ja mä otin tosi lunkisti vaikka se louskutti ihan tosissaan. Yritän mä kutsua sitä leikkimäänkin, mutta se vaan olisi halunnut mut syödä. Kerran mä vähän pörhistelin sille, mutta sitten iskä huomautti asiasta. Onneksi Karkki sentään pääsi mun kanssa leikkimään.

Majakka ja perävaunu

Karkki ei aina arvosta mun lähentelyä

On Karkilla kova kunto

Sunnuntaina iskä vei mua metsälenkille.

Osaan tulla häntä alhaalla ja vauhdilla niinkuin pitääkin :)

Ah niin ihania jäniksen papanoita