lauantai 21. heinäkuuta 2012

Sorsastusta

Sorsanmetsästys alkaa painamaan pahasti päälle ja tänä vuonna taitaa olla sellainen tilanne että pääsee järvelle. Vekkuhan ei vielä ui, joten tehtiin pohjustavaa treeniä vaikka haavakoiden etsintään.

Sorsan laahausjäljellä mennään eikä meinata
Tein alkuun muutaman lyhyen laahausjäljen siten että Vekku näki missä aloitin. Sidoin sen puuhun alkupaikan lähistölle. Näitä jälkiä ei vanhennettu yhtään vaan samantien kun sain jäljen valmiiksi vein koiran jäljen alkuun ja päästin irti. Eka mentiin hihnassa ihan vain sen takia että sain sen palautettua laahausjäljelle omilta jäljiltäni.

Ihmepaikoista ne tavit löytyy 
Käytössä minulla oli viime syksynä ammuttu tavi, jota olin säilyttänyt pakkasessa odottamassa. Alkuun ajattelin että palkkaan koiraa siitä että se tuo tavin minulle, mutta Vekku hiukan vieroksui tavin hajua,  joten päädyin palkkaamaan löytymisestä.

Vähän luonnollisempi kaadon paikka
Suolle oli helppo tehdä jälkeä omien jälkien rinnalle vähän kauemmaksi. Pääsi taas ohjaamaan koiraa laahausjäljelle omilta jäljiltäni. Käytin siis apuna pitkää keppiä, jonka päähän tavi oli ripustettu kuvassa näkyvästä narusta.

Kunnon koira kantaa saaliin kotiin :)
Pussin sisässä olevan tavin Vekku suostui palauttamaan ja kantoikin kotiin reilun puolikilometriä. Kyllä se keppejäkin kantaa, mutta tiputtaa yleensä heti jos jokin kiinnostava haju sattuu nenään. Kuvasta ei hahmotu kovin hyvin, mutta Vekun olemus on tuossa kantaessa hyvin ylpeä. 


Pakollinen poseerauskuva.
Eiköhän me tuo pussikin saada jatkossa pois, kun ne saaliit harvemmin on valmiiksi pusseissa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti