sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Kotiutumista

Vekku on alusta asti rynnännyt innokkaasti ruokakupilleen syömään. Hetken kuluttua olohuoneeseen tassuttelee allapäin oleva hauva, jonka silmät sanovat: "Minulleko nämä kaikki on? Eikö kukaan syö kanssani kilpaa?" Yksin syöminen ei varmaan ole kovin kivaa. Vekku sai pöytäseuraksi Röhky-possun: Ilmankos Vekku ei Röhkyn pureskelusta ole innostunutkaan. Kuka sitä nyt treffiseuraa söisi...

Sittemmin on ruoka kyllä maistunut. Nälkä ja hampaat tuntuvat vaivaavan koiralan poikaa tällä hetkellä kovasti huolimatta siitä, että matokuuri on annettu, puruluita on tarjolla ja ruokaakin annetaan 3X 200 g vuorokaudessa. Painoakin on tullut...hupsista heijjaa, eilisen punnituksen mukaan seitsemässä kilossa mennään (200 g ruokaa masussa). Kasvattajan kuulumisten mukaan joku tytöistä painaa 6600g, joten enkat tuli nyt sitten kuitenkin täältä! Missähän vaiheessa narttujen ja urosten koot alkavat erota? Kasvuvauhti on aika huimaa, mutta kyll tällä pojalla kylkiluut edelleen tuntuvat. Lisää kasviksia kuppiin ja vähemmän makupaloja kuitenkin...!



Vekulla on ollut luksusajat kotiutumisjaksolla, kun Isännällä on ollut mahdollisuus tehdä etätöitä kotoa käsin. Vekku on oppinut oleskelemaan lyhyitä pätkiä kompostiverkon vankina, siis omassa huoneessaan (joka on vielä remontoimaton entinen keittiö, tuleva tv-huone). Sinne Vekku tulee jatkossa jäämään työpäivien ajaksi. Muutoin koiruli saa vaellella tv-huoneessa, olohuoneessa ja eteisessä. Esimerkiksi keittiö on meillä sen verran kompakti, että yksi koira jaloissa saisi aikaan hasardeja ja palovammoja. Tällä hetkellä tehokkain perille menevä viesti näyttää olevan "väistämispakko". Sillä Vekku rauhoittuu nököttämään keittiön oviaukolle katselemaan, kun ruokaa laitetaan.

Hammastaminen on jokapäiväistä hommaa ja puruluita yritetään tarjota. Mutta leikkivaeri puuttuu! Lenkillä pyörähdetään lähiympäristössä ainakin viisi kertaa päivässä ja koska ulkoilureitti kulkee aivan vierestä, on nuuskukavereita tavattu: Labradori Roope, Lagotto Sulo, Villakoira Oiva ja Terrieri Leevi ihan vaan muutamia mainitakseni. Vekku on innokas tutustumaan ja lähtisi mieluusti leikkiinkin, mutta toistaiseksi koirien vapaapainiin ei ole ollut mahdollisuutta. Jospa hyvin pian? Muutoin Vekku on saanut juosta vapaana päivittäin, joko pikkulenkin päätteeksi rauhallisella kevyenliikenteen väylällä tai sitten rannalla.



Vekku on oppinut monia asioita, viimeisin on nyt sitten uusi autohäkki. Sen kanssa ei vielä olla autoiltu vaan Vekku on saanut tehdä sinne pesää omassa huoneessaan.


Sentään niin suureksi ei pentunen vielä ole paisunut, etteikö sohvan alle mahtuisi... :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti