keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Opittuja asioita

Kirjoitellaanpa hiukan listaa asioista jotka jo sujuu.
Istu-komento. Hanna-Kaisa kouluttaa tätä naksulla, jotta siihen saataisin nopeutta. Tällä hetkellä Vekku pääsääntöisesti istuu, mutta pienellä viiveellä. Yritän kouluttaa istumisen siten että istumista jatketaan kunnes tulee vapauttava komento. Tällä hetkellä omassa käytössä on komennot vapaa ja ole hyvä. Vapaa tarkoittaa sitä että koira lähtee samantien istumasta. Ole hyvä-komento taas tarkoittaa että istumisesta saa siirtyä tekemään mitä haluaa tai jatkaa istumista. Näistä varsinkin toi vapaa alka olemaan hyvin hallussa eli kun ruokakupille mennessä komennan istumaan niin voin rauhassa asettaa kupin maahan vaihtaa veden ja kävellä jo Vekun ohi pois päin huoneesta ja silmät vain odottaa lupaa toimia :-) Samoin homma toimii ulos mentäessä, joskin hiukan eri lailla. Jos komennan istumaan ulko-ovella niin Vekku yleensä odottaa siihen asti että annan vapaa-komennon, jos taas olen hiljaa niin ovesta mennään sitten ulos siinä järjestyksessä kun keritään. Toimii minusta vallan mainiosti.

Luoksetulo toimii jossain määrin. Tätä voisi hiukan vielä vahvistaa ei kylläkään ole ihan helpointa, kun koira on yleensä ihan jaloissa tai sitten touhuaa jotain sellaista ettei malta tulla. Olen pyrkinyt vahvistamaan kutsumalla kauempaa luokse kun oletan että tulee ja sitten palkkaan siitä. Jos matkaa on yli 10 metriä niin matkan varrella olevat hajut saattavat keskeyttää luokse tulon, joten pitää varmaan vaan tehdä lyhemmillä matkoilla. Komentona olen nyt käyttänyt lyhyitä vihellyksiä tai tänne sanaa. Tänne-komento tuntuu olevan vahvempi.

Tänään kokeilin huvikseni että kuinka hallussa hakukuvio on. Tätähän olen koittanut opettaa kulkemalla maastossa vapaana ollessa siksakkia. Olen positiivisesti yllättynyt tuloksesta. Selkeäsi mennään oikealta vasemmalle  ja irrotaan 5-10 metriä sivuille. Vekku kulkee tuossa oikeastaan rinnalla, saattaa mennä metrin edelle, mutta pari-kolme taakse. Jatkan kyllä tuota siksakin tekemistä itsekin vielä ja koetan ohjailla Vekkua kulkemaan edelläni.

Hihnassa kulkeminenkin on alkanut sujumaan sangen pienillä avuilla. Ensimmäinen apu on se että kuljetaan mahdollisimman hajuttomalla alueella eli joko keskellä tietä tai sitten siten että itse kuljetaan ojan puolella. Tällöin Vekku ei oikeastaan vedä, kunhan pitää yllä kohtuullistakin vauhtia. Katsekontaktia löytyy jonkin verran. Erityisesti tänään kun oli nameja mukana ja niitä yritin hiukan vauhdista antaa.

Niin ja vahtiminen meinaa kanssa onnistua. Aamulla renkaita vaihteassa sain kyllä tiedon joka ainoasta postilaatikolla kävijästä ensin tulee tuhahdus ja jos en reagoi siihen mitenkään niin sitten haukahduksia. Samoin  ovikellon soidessa pitää käydä ovella kurkistamassa tuleeko joku. Eikö sen ovikellon tartte olla edes oma vaan ihan televisiosta kuuluvakin käy :-D

1 kommentti:

  1. Hei
    Pitäisikö tuo ulko-ovi hoitaa aina niin että Vekku menee teidän jälkeen. Ei karkaa, mikä on suurin riski koirilla ja samalla tulee osoitettua lauman jäsenten arvojärjestys toistuvasti.

    VastaaPoista