sunnuntai 14. elokuuta 2011

Kantarellikoira

Vesihiisin kommenttien ja naapurin paljastaman kantarellipaikan innoittamana ollaan treenailtu hajutunnistusta. Niinkuin jo edellisen kirjoituksen kommenteissa mainitsinkin niin ollaan tosiaan pariin otteeseen käytä etsimässä sieniä metsästä. Syötäväksi asti ei ole löytynyt, mutta koiran koulutukseen kyllä.

Perjantai-iltana teimme pihaan muutamia kätköjä tuoreina pakastetuista sienistä. Tässä vaiheessa Vekulla ei oikein ollut vielä relli-vihje hallussa, mutta kovalla tohinalla sieniä etsittiin. Oikeastaan tuo etsintä johtuu siitä että Vekku ymmärtää missä-vihjeen eli jos sanoo "Missä relli" niin nenä menee heti maahan ja haistelu alkaa välittämästi. Perjantaina kävi sellainen virhe että Vekku löysi viikon vanhan kantarellin palan pihasta, mutta minä en tajunnut palkata siitä. Tuo oli sinällään uskomaton juttu. Kyseessä tosiaan oli noin kynnen kokoinen pala, jonka olin joskus aiemmin vain viskannut pois. Ilmeisesti kyseinen pala oli tuulen päällä ja tuoksui voimakkaammin kuin nuo puoliksi sulaneet kantarellit.

Lauantaina naapuri kertoi sienipaikan niin läheltä, että sieltä voi hakea pihaan ihan tuoreita sieniä. Tämä muuttikin sitten hommaa melko lailla. Nyt on helpompi tehdä pihaan esiintymiä. Alla kuvia lauantain harjoituksista. Tehtiinkin sitten kaikkiaan 4 harjoitusta muutaman tunnin välein. Relli-vihjelin alkaa olemaan hallussa.
Sieni on löytynyt ja Vekku kääntyy naksusta kohti.

Kiireesti hakemaan palkkaa.

Sieni löytyi
Tänään sunnuntaina ollaan harjoiteltu pariin kertaan tai oikeastaan kerran ohjatusti ja kerran Vekku päätti itse treenata. Aamulla tosiaan tein vastaavan radan kuin aiemminkin, joskin kiinnitin nyt ohjaajana hiukan enemmän huomiota tuuleen suuntaan ja sillä tuntui olevan vaikutusta asiaan. Vekku osaa siis käyttää tuulta hyväkseen. Treenailtiin hiukan ilmaisua, mutta se ei meinaa oikein sujua. Toinen kerta tosiaan oli Vekun omatoiminen treeni. Olisi voinut kyllä vinkata että nyt mennään etsimään kantarellejä. Koira vähän niinkuin "karkasi" pihalle tytöltä ja samantien tuulen yläpuolella olevaa metsää kohti. Jäi kuitenkin tontin rajalle odottamaan lupaa saako mennä. Läksin sitten katsomaan että mikä siellä niin kiinnostaa niin Vekkuhan paineli suorinta tietä paikkaan johon olin pihassa käytetyt sienet vienyt (käytän huonompia sieniä) ja löysi useamman sienen. Sitten Vekku siirtyi hajun mukana reilun viisi metriä tuulen alapuolelle ja otti sieltä uuden suunnan suoraan edellä mainittuun sienipaikkaan. Eihän mulla tietenkään ollut mitään palkkaa mukana, kun koiruus unohti antaa vihjeen lähtiessään :-) Taisteltiin sitten vähän kepillä. Näin ollen meidän pitäisi varmaan siirtyä hiljalleen metsän suuntaan.

Seuraavaksi pitäisi saada kunnollinen ilmaisu. Se ei oikein lämmitä kun koira haistelee yhdessä paikassa muutaman sekunnin kauemmin kuin normaalisti. Vekku irtoaa sen verran paljon että jos opettaa vaikka istumaan niin saattaa joutua etsimään koiraa sienien sijaan :-) Haukkuminen olisi tietysti yksi tapa, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi opettaa hauku-vihjettä. Tai oikeastaan minulla on ollut vaikeuksia saada luotua hallittuja tilanteita, joissa tuota olisi voinut opetella. Tänä iltana homma kuitenkin nytkähti eteenpäin, kun koira halusi ulkoa sisälle. Rullailmaisu voisi tietysti olla yksi vaihtoehto, koska Vekku liikkuu mielellään. Kommentteja otetaan vastaan :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti